Jaakko Eino Kalevi on musiikkituottaja ja multi-instrumentalisti, joka yhdistää musiikissaan elektronista musiikkia, folkkia, funkkia ja psyke-rokkia trippaavaksi kokeelliseksi popiksi. Hän aloitti musiikin tekemisen jo lapsena opetellen omatoimisesti soittamaan kitaraa, käyttämään beat-ohjelmistoja ja tutustumalla laajasti musiikin eri genreihin, kuten prog-metaliin, hip hoppiin, reggaeen, discoon, teknoon ja moniin muihin. Artistin aiemmista julkaisuista kuullaan hänen laaja musiikkitietoisuutensa, kuten 2010 julkaistusta albumista ”Modern Life” ja 2013 julkaistusta EP:stä ”Dreamzone”.
Jaakko Eino Kalevi on julkaissut uransa aikana lukuisia teoksia, niin soolona kuin eri yhtyeiden kanssa. Yhtyeiden, kuten Lovers Of All Kinds, Man Duo, Profeetta ja Uusi Maailmanuskonto sekä Muuan Mies-yhtyeen kanssa. Hän on esiintynyt uransa aikana keikkaillen ympäri Maailmaa, Eurooppaa ja Suomea.
Tällä keikalla kuullaan materiaalia hänen syksyllä tulevalta levyltään.
