KAI JOHANSSON
Kai Johansson on kuullut unissaan valmiita ääniraidan koko ikänsä. 44-vuotiaana hän teki käänteentekevän havainnon: kaikki muut eivät kuule.
Joitakin vuosia sitten Johansson näki sarjan kirahviunia. Ensimmäisessä niistä kirahvi oli karannut. Sitä ei kuitenkaan saatu kiinni sarjan seuraavissa osissa. Kirahviunissa esiintyi musiikkia, joka mukaili kaavaltaan unien tarinan kaavaa. Muistellessaan uniaan valvetilassa Johanssonin mieleen palautuivat tarinat, jonka kautta hän sai otteen niitä säestäneestä musiikista. Samplerin ja syntetisaattorien kaiutetuissa maisemissa jahdataan kirahvia ja ihmetellään kameleita.
Soolona tehtyä syväluotausta Ultraääni records julkaisi 7” vinyylin Huhtikuussa 2022.