LASSE TAPIO JUNNILA

Omalla nimellään elektronista musiikkia tekevä ja esittävä Lasse Tapio Junnila aloitti oman musiikin tekemisen vuonna 2018 saatuaan käsiinsä ensimmäisen oman samplerin. Ensimmäiset sävellykset syntyivät kuvataiteilija Tuuli Oikkosen taidenäyttelyiden yhteyteen ja päätyivät soimaan Rovaniemellä, Helsingissä, Oulussa ja Berliinissä. Saman vuoden syksyllä alkoi keikkailu, jota on alusta asti tehty ns. hardware-livenä ja yhä useammin tanssilattiaa ajatellen. Junnila keikkailee mieluiten paikoissa, joissa äänentoisto on hyvä ja tunnelma katossa.