Lau Nau seikkailee singer-songwriter -genren ja kokeellisen elektronisen musiikin reunoilla. Tänä vuonna häneltä julkaistaan Suomessa ja Yhdysvalloissa kaksi uutta kokopitkää albumia, joilta kuullaan uutta materiaalia keikalla. Lau Nau tunnetaan myös ääni-installaatioistaan, sekä elokuviin ja mykkäelokuviin tekemästään musiikista.
