SELF RISING FLOUR
Nouseva bluegrass-yhtye Self Rising Flour on matkalla tähtiin.
Yhtyeen musiikkia on huomioitu ulkomailla muun muassa Bluegrass Today ja The Bluegrass Standard verkkojulkaisuissa.
Yhteenhiottu bändisoundi sisältää stemmalaulua sekä taiturimaista soittimien käsittelyä.
Yhtyeen musiikki perustuu omiin kappaleisiin, joita on julkaistu albumin ja joulusinkun verran.
Uusi albumi on tuloillaan tämän vuoden puolella. Keikkasettiin on täydennykseksi valittu tutumpia klassikoita. Keikkoja yhtye on parin vuoden aikana tehnyt monipuolisesti eri puolilla Suomea sekä Ruotsissa.